Jälleen kerran lähdin Jämsään joka vuotiselle Kettuterrierileirille 3. heinäkuuta (kyllä vain postaus on vähän myöhässä...) Olen ollut kaksiviikkoa tietokoneettomissa mökillä ja maalla isäni luona. 3-7.7 pidettiin nuorisoleiri, jossa tänä vuonna oli erityisen vähän osallistujia, ohjelmaa tänä vuonna oli myös varsin vähän ja vapaa aikaa runsaasti. Matkaan tänä vuonna lähti "vääränrotuinen" Olga-koirani, jonka kanssa matkustaminen sujui hienosti vaikka oli kova helle (koko viikon vieläpä!) Olga käyttäytyi yllättävän hyvin ja ehdimme osallistua ainoastaan sunnuntain harjoituksiin kun Olga sairastui, oksensi, ripuloi ja lopulta hännän alus oli hyvin ärtynyt, melkeinpä vereslihalla, jouduimme kuitenkin olemaan leirin loppuun asti pääleirille asti 10.7 asti, sillä koiramme kilpailivat erikoisnäyttelyssä, Late ei tällä kertaa loistanut, tuttu vastus jonka Late useasti on voittanut loisti innokkaalla olemuksellaan ja esiintymisellään, toisin kuin Late, jota kehässä olo ei voinut vähempää kiinnostaa, Late näyttelyura päättyy elokuussa Porvoon näyttelyssä jossa herra menee viimeisen kerran näyttelyyn veteraaniluokkaan, eiköhän 11v papalle touhu jo riitä :)
Olga näyttelytreeneissä
Olga-muru
Late valmistautumassa erkkariin

Vida

Leiri oli tänä vuonna kuitenkin pääpiirteittäin onnistunut, paljon erilaista toimintaa ja pääsin ajamaan kaksi verijälkeäkin, toisen ystäväni Vida koiralla, jota tuli lainattua Olgan sairastuttua, toisen kasvatilamme Repellä, Repe suoritti jäljen todella upeasti, mutkassa Repe eksyi jäljeltä mutta löysi takaisin, myös Repen veli Sisu pääsi jäljen loppuun, hiukan haparoi veljeään enemmän. Oli ihanaa nähdä vähän kasvattejamme, hienoja poikia on heistä kasvanut, varsinkin Sisu on todella upea, varmasti muotovalion arvoinen, harmiksi Sisu on kastroitu.
Repe, Sisu ja Bomba-mamma

majoitustilat missä nukuin muutaman yön.

Sisu ja Repe, team Rasavilli veljekset veivät voiton perinteisessä foxi racessa, viehejuoksukilpailussa! Kuvassa on veljesten omistajat ja kisan vetäjä Larry Wnuk.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti