perjantai 18. syyskuuta 2009

Kaksi uutta vauvaa!




Heippa, pitkästä aikaa vähän on kirjoittaminen jäänyt vähälle koulun takia ja muutekin elämääni vauhdittaa tällä hetkellä myös kaksi kesyrottaa, Hilla ja Nuppu. Pikkuiset rotta tytöt muuttivat minulle kaksi viikkoa sitten, 5 viikon ikäisinä, en voi sano muuta että olen täysin rakastunut! Hilla ja Nuppu ovat kilttejä ja seurallisia, ja nopeita oppimaan rotta agilty mielessä ollaan harjoiteltu a-estettä ja putkea, edistystä on näkynyt huomattavasti.
<--- Hilla, rotistani hiukan kesympi. Kiltti, suloinen viiruselkä joka taitaa a-esteen vauhdikkaasti olemme tässä pienessä projektissamme hiukan edellä hänen sisartaan olemme ottaneet jo vauhtia ilman että eksytään matkalla muualle. Hillan väri on Black Hoodeed, eli sillä on musta pää ja koko selän mittainen viiru joka kuitenkin päättyy aivan hännän tyvessä.

---> Nuppu, hiukan arempi ja kovempi kiipeilemään, tämä neiti tykkää olla erityisesti mun sylissä. Yrittää aina kiivetä pois siskoni sylistä päästäkseen mammansa luo. Nuppu on putkessa vauhdikas ja uskaltaa tulla poiskin joka on hiukan hankalampaa Hillan kanssa, a-este tosin usein jää ilmettelyksi esteen "huipulla", mitenhän sitten keinu esteen käy? Nuppu on väriltään muuten valkoinen lukuunottamatta mustaa päätään.



Kävin myös porvoon näyttelystä jossa suureksi ihmeekseni irtosi sijoitus piirinmestaruudessa, meitä oli 20 joista mä nappasin 5 sijan, koirana toimi lupsakka siskoni kummitädin venäjän ajokoira Milla. Käväistiin myös Lauantaina jolloin sain oiken mukavia (sarkasmia) kommentteja Bombasta, joista ei sen enempää. Bomba oli hiukan pulskassa kunnossa ja neitiä ei huvittanut touhu joten suorituksemme oli aika kehno.


Koiran omistaa siis Maarit & Marko Pelander, kiitos hänelle lainasta : )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti