sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Tästä pennusta meille on aina tullut mieleen sen isä, Rob Roy. Tämä herra rakastaa leikkimistä ja syömistä, se myös nukahtaa helposti syliin ja nukahtaa muutenkin helposti minne vain. Tälle nimeksi olemme ajatelleet Ronaldo.



Charlotta eli Lotta, ainut tyttöpentumme. Lotta on todella touhukas ja on omaksunut äitinsä "tassuvaivan" ainakun se haluaa jotain se heiluttaa etutassuaan ilmassa. Näin se tekee myös halutessaan leikkiä.


Meidän pikku selviytyjä joka oli pienin syntyessään mutta on ohittanut jo itsensä neljänneksi suurimmaksi pennuksi. Nyt se voi kuitenkin hyvin ja syökin innokkaasti. Pikku uroksemme on todellinen sulosilmä.




Tällä hetkellä pienin pentumme, mutta sitäkin iloisempi. Tämä poika on saanut paljon lisää painoa ja jauhelihakin maistuu hyvin.


"Kalaraita" Tällä pennulla on ihana raita selässään mikä ne menee siksakkia selän läpi. Tämä herra on kova leikkimään ja etenkin tappelut veljesten kesken ovat sen mielipuuhaa. Nimeksi olemma suunitelleet: Anton, Antonio.


Vaalein pentumme, Lasard-uros. Lasard on innokas ja kova leikkimään.

Pentu ja isänemänisä. Aikuinen koira on siis oma koiramme Late, se ei ole sukua toiselle koirallemme Bonballe jonka pentuja siis nämä ovat mutta on sukua pentujen isälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti